Pitihän se minunkin kokeilla lippiksen/lätsän tekoa, kun niin ihania on näkynyt useammassakin blogissa. Näitä on kyllä ihan kiva ommella. Pallolippis on eka kokeilu ja vähän pieni 4v:n päähän, mutta tulossa on isompi versio sinipohjaisesta norsukankaasta. Piti vain ensin testata kaavaa muusta kankaasta, kun tuo norsukangas on sen verran kallista, etten uskaltanut suoraan kokeilla siitä. Ja hyvä niin. Olisi harmittanut liian pieni lippis. Norsukangas Metsolasta.

2v sai ruskean norsulippiksen, vaikka ensin meinasi tulla pojille kiistaa kumpi saa kummastakin väristä. Kuitenkin pienempi huoli ruskeapohjaisen päähänsä, kun sen valmiiksi sain, eikä juuri ole antanut sitä pois ottaa. Tykästyi siis heti. :)

5v tytölle on leikattuna sitten vaaleanpunapohjaisesta norsusta omansa. Pitäisi vaan keksiä pojille mielekästä tekemistä vähäksi aikaa, että saisi rauhassa ommella. Kuumeen takia ollaan oltu muutama päivä sisällä ja meno alkaa olla sen mukaista!

Sain näperrettyä vihdoin myös näitä lappuja, mitä on pitänyt jo aikaa sitten tehdä. Laitoin nyt tuollaisen tekstin, siis "Käsintehtyä ammiinalta". Onpahan nyt joku merkki tekijästä noissa ompeluksissa. :)